Miten paljon on vuodessa muuttunut? Näin postailtiin kotona juuri ennen Ilosaarirockkiin lähtöä 2008...

...ja näin puolestaan vuonna 2007.

Tämän vuoden kuvan tyytyväiset ilmeet taisivat johtua siitä, että olimme viikon aikana siivonneet asuntomme ja ostaneet maanantaita varten ruokaa ja jäätelö pakastimeen, jotta Joensuusta olisi mahdollisimman mukavaa tulla takaisin. Maanantaifiiliksessä kun ei yleensä kauppareissut oikein enää maistu.

PERJANTAI
Lähdimme vähän myöhään ja saimme vähän kiirehtiä ehtiäksemme junaan (Piti katsoa Serranon perhettä niin pitkälle kuin mahdollista), mutta kaikki meni hyvin ja ehdimme kulkuvälineeseen mukavasti. Päädyimme Intercityssä yläkertaan, missä oli lasten leikkitila, joten matka Jyväskylästä Pieksämäen vaihtoasemalle sujui rattoisasti. Lasten lisäksi hilpeyttä meissä elätti yön aikana pakastimessa jäätymään päässeen Minttu -viinasekoituksen sulaminen... Lapsenomaisella innolla kävimme itsekin leikkimään. Joskin vain omilla istumapaikoillamme ja jokseenkin hillitysti. Alla herra Jazz-polvi.

Ja tässä sama herra vielä nenän kera.

Pieksämäellä junaa vaihtaessamma jännitimme, oliko VR varautunut yhtä huonosti kuin viime vuonna, jolloin samaan aikaan liikkunut taajamajuna taisi olla kokonaista kahden vaunun mittainen ja ihmiset täyttivät kaikki lattiatkin. Onneksi vaunuja oli tällä kertaa kuitenkin useita ja kaikki taisivat saada istumapaikan. Tunnelma oli kyllä hiljaisempi kuin edellisenä vuonna ja kieltämättä sitä edellisvuoden odottavaa innostusta tuli vähän ikäväkin. Matka tuntui kestävän iäisyyden.

Joensuuhun saavuttuamme nousimme asemalla ilmaiseen Rokkibussiin, joka vei meidät ihan rokkialueen viereen. Koska olimme jokseenkin ajoissa liikkeellä, jouduimme odottelemaan allekirjoittaneen mediapassia tunnin verran (check-in aukesi kolmelta, kun juna oli Joensuussa ennen kahta), mutta aika sujui onneksi joutuisasti.

Sitten vaan passi kaulaan ja menoksi. Tänä vuonna Raviradan leirintäalueesta vastasi ensimmäistä kertaa Joensuun pop-muusikot ry., eli sama taho joka järjestää itse tapahtuman. Linnunlahdentien toiselle puolelle oli kehitetty vielä uusi Niittyleirintä, jonne olimme suunnitelleet menevämme. Rokkiseurueemme jälkimmäinen osa oli vielä matkalla, joten kävimme hetkeksi nurmikolle nauttimaan kauniista päivästä (ja Minttu -viinasta). Tältä näytti Raviradan parkkipaikan vieressä perjantaina kolmen jälkeen...

...ja tältä kun käänsi päänsä Niittyleirinnän suuntaan (välissä taitaa olla Palloilukeidas ja puita).

Pian ystävämme saapuivatkin ja festivaali alkoi vähitellen tuntua festivaalilta. Pienen palaverin jälkeen totesimme Niittyleirinnän olevan juuri sen verran syrjässä (ja ehkä vähän varjossa), että valitsimme sittenkin tutun Raviradan. Jännitti jonkin verran, mitä ns. korttelijärjestys, joka tänä vuonna otettiin käyttöön, merkikitsisi saapumiselle ja leiriytymiselle, mutta vastaus kuului: Ei yhtään mitään. Kulkuväylät taisivat olla vähän aikaisempaa leveämpiä ja varmaankin järkkärit olisivat käyneet huomauttelemassa, jos telttoja olisi ollut ihan toisissaan kiinni tai muuten vaarallisen näköisesti. Sopiva paikka löytyi nopeasti melko läheltä bajamajoja ja sisäänkäyntiä, joten eikun leiriä laittamaan.

Kun teltat olivat pystyssä, oltiinkin jo pian niin tuttavallisia, että alkoi kokeilut siitä, miltä näyttäisi kaverin aurinkolaseissa.

Ja vastaushan siihen kuuluu: Todella älykkäältä!

Perjantaina ohjelmaan kuului Sulo-klubi, jossa halusin käydä piipahtamassa. Sen anniskelualue näytti jotakuinkin siltä kuin allaolevissa kuvissa, vaikka ne taitavatkin olla lauantaiaamulta.

Unohdin perjantaina tietenkin kameran telttaan, joten kuvailu jäi alueella sikseen. Tosin siellä ei tullut kovin paljon oltuakaan. Minua kiinnostavia artisteja oli kolme kappaletta, joista Klaus Thunder & Ukkosmaine viehätti kovasti, M.A. Numminen ja Pedro Hietanen olivat hyviä, mutta en tainnut olla keikalla kovin pitkään... Tuomari Nurmio jäi jälleen näkemättä. En ole nähnyt Nurmiota vielä kertaakaan, joka kerta missaaminen on tapahtunut toinen toistaan typerämmästä syystä, joskin tällä kertaa syy taisi olla väsy. Hauskaa perjantainakin kuitenkin oli ja Sulo oli yhtä hyvä avaus festarille kuin ennenkin.

LAUANTAI alkoi hyvissä tunnelmissa. Ensimmäisenä päälavalla esiintynyt Tuomo ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa sitten yhtään. Olin kuullut siitä ennakkoon paljon kehuja, mutta se osoittautuikin todella tyypilliseksi konservatoriobändiksi, joita täällä Jyväskylässäkin taitaa olla useampia. Olisi haukotuttanut ellei olisi ollut niin hyvä meno päällä. Onneksi pian esiintyivätkin Tohtori Orff ja Herra Dalcroze, sekä The Valkyrians, valitettavasti kuitenkin samaan aikaan. Ensin fiilistelin Orffia, mutta juuri kun alkoi päästä tunnelmaan, tuli ajateltua että Valkyriansin keikkaakaan ei olisi paljon jäljellä ja sitäkin olisi mukava nähdä. Valinta ei ollut virhe, vaikka keikan aikana alkoi sataa ja Orff esiintyi teltassa, Valkyrians ulkolavalla (Rentolavalla siis). Ihana Hooligans alkoi soida juuri kun pääsimme yleisön joukkoon fiilistelemään.

Keikan loputtua sade ajoi meidät leirintään ja telttoihin, mikä itse asiassa aiheutti yllättävän aikaisen välikuoleman. Sammuin ajaksi, jota herättyäni luulin niin pitkäksi, että oli sunnuntai. Todellisuus valkeni, kun menin harmittelemaan leirikavereille että jäi sitten kaikki lauantain esiintyjät välistä ja he ojensivat minua, että on edelleen lauantai eikä kello ole edes paljon. Jee! Uusi vauhti päälle ja äkkiä. Valitettavasti Heaven Shall Burn tuli missattua, Herra Ylpön missaaminen ei harmittanut niinkään. Kuulemma ne soundit toimivat livenäkin ihan hyvin.

Kun pääsimme liikkeelle, laahustimme Kolmostelttaan, jossa esiintyi Oceansize. Olin lukenut käsiohjelmaa väärin ja menin hehkuttamaan kaverille, että kyllä kuulee rytmityksistä että ovat samasta kaupungista kuin Meshuggah... Eivät ole edes samasta maasta... Keikka oli kuitenkin niin loistava, että levy tulee varmasti jossain kohtaa hankittua. Äkkiseltään tuli mieleen, että he kuulostivat vähän siltä kuin Meshuggah olisi tehnyt sovituksia Porcupine Treelle, mutta ei tällainen määritelmä tee oikeutta kenellekään. Persoonallisella tavalla progeilevaa rokkia se joka tapauksessa oli. Hieno löytö.

Seuraavana ohjelmassamme oli Samettivallankumous, joka kuitenkin oli niin pitkästyttävä, että viihdyimme keikan ajan anniskelussa. Liian countrya meille. Siis se Samettivallankumous, ei se anniskelu.

Sitten suunta olikin jälleen kerran Kolmoslava, jonka teltta oli tupaten täynnä ihmisiä Venetsian Snaresin esiintyessä. Herra oli niin keskittynyt omituiseen breakcoreensa, että taisi katsoa yleisöön vain kerran. Musiikki kuitenkin kolisi minulle kummasti, sillä pidin nuorempana suunnattomasti hardcore- ja speedcore-technosta, josta VS oli selvästi ottanut runsaasti vaikutteita. Olimme sen verran takana, että omituisia tanssiyritelmiä emme nähneet (paitsi omamme). Armille tämä musiikki ei toiminut niin hyvin kuin minulle.

Rekkalavalla esiintyvä Cause for Effect osoittautui juuri niin omituiseksi kuin osasi odottaakin. Oikeastaan vähän omituisemmaksikin, sillä yllättävän huonosti sitä jaksoi kuunnella kirkkaassa päivänvalossa. Olisi sopinut huomattavasti paremmin Kolmoslavalle. Fuusiogrind kahdella soittajalla, basistilla ja rumpalilla, kuulosti sinänsä hyvältä, mutta örinälauluista puuttui ulkoilmassa teho.

Taisimme tässä kohtaa käydä Rentolavan viereisellä kojulla syömässä jokavuotiset, aivan herkulliset kevätrullat, nimittäin muistan että saavuimme Ozric Tentaclesin keikalle hieman loppupuolella. Erittäin hyvää tavaraa se kuitenkin oli. Hidria Spacefolk tuli monin paikoin mieleen, mutta OT taisi olla hieman vauhdikkaampaa. Bändin hienoudesta tuntuivat muutkin olevan samaa mieltä.

Tämän jälkeen ohjelmassa oli enää päällekkäin esiintyvät Astro Can Caravan ja Eläkeläisten juhlakonsertti, mutta väsy alkoi painaa siinä määrin, että oli pakko mennä nukkumaan (eläkeläisetkin jaksavat pidempään kuin minä?).

SUNNUNTAI oli kiireinen päivä. Heti ensimmäisen oli YleX -teltassa Kauko Röyhkä ja Riku Mattila, joiden keikka oli luonnollisesti aivan erinomainen. He soittivat jopa 'Lauralle', jota ei kuulemma livenä useimmiten kuulla. Aivan loistava alku päivälle.

YleXiltä ei tarvinnut kauaksi siirtyä, sillä viereisellä Rekkalavalla aloitti röyhkien jälkeen Smokesuit. En saanut keikasta irti ihan niin paljon kuin odotin, koska biisit eivät tuntuneet kovin tutuilta ja laulajan aksentti kuulosti suomalaisemmalta kuin aikaisemmin. Välispiikit olivat kuitenkin ihan viihdyttäviä ja vokalistilla olikin aivan hurja meno päällä. Välillä hän kiipeili lavarakenteissa, välillä vitsaili emoilumeiningistä (johtuneeko uudesta kampauksesta, joka oli vaihtunut moppiletistä Billy Talentin laulajan kaltaiseen...). Keikasta jäi hyvä fiilis päälle.

Nämä tytöt tykkäävät Smokesuitista erityisesti, sillä siinä soittaa rumpali ja kitaristi autuaammille metsästysmaille kadonneesta Kuolleet intiaanit -orkesterista.

Sitten tulikin kahden tunnin hetki, jonka aikana ei esiintynyt mitään itseäni kiinnostavaa. Taisimme käydä teltoilla...?

Viideltä palattiin taas YleXille odottamaan Kashmirin keikkaa. Pääsimme hyville paikoille aivan eturiviin ja olin todella tyytyväinen, kunnes eteeni tunki mies, joka oli minua ainakin kaksi kertaa pidempi, kenties kolmekin. Jouduin katselemaan vähän hankalissa asennoissa, mutta se ei oikeastaan haitannut. Olin ensitahdeista lähtien aivan innoissani, kyseessä on nimittäin yksi suosikkibändeistäni.

En käyttänyt hyväkseni mediapassin suomaa oikeutta mennä kuvaamaan lavan eteen keikkojen alussa, sillä halusin olla mieluummin yleisön joukossa alusta alkaen. Ehkä vähän harmittaa joidenkin artistien kohdalla, mutta olipahan takuulla hauskempaa.

Kashmirin keikallo oli ihan mieletöntä se, kun lavalla soi suosikkibiisejä toinen toisensa perään. Suuri määrä suosikkeja jäi myös tulematta (esimerkiksi erinomainen Kiss Me Goodbye), mutta tajusin sen johtuvan siitä, että Kashmirilla on yksinkertaisesti niin mieletön määrä hyviä kappaleita. Heiltä on ilmestynyt tietääkseni vasta kolme levyä, mutta niiden jokainen biisi on erittäin hyvä ja harkiten valittu levylle.

Yleisöä keikalta.

Kashmirin esiintyminen oli enimmäkseen lakonista. Huvittavin välispiikki taisi olla se, kun laulaja esitteli seuraavan kappaleen, The Cynic, jonka albumiversiossa vierailee itse David Bowie, ja pahoitteli ettei Mr. Bowie päässyt heidän mukaansa. Sehän se olisikin ollut mukava yllätys, kun Bowie olisi ilmestynyt lavalle. Näin siitä nimittäin unta etukäteen.

Kuva: Laura Heinonen

Kuva: Laura Heinonen

Kashmirin laulajalle oli aivan erinomaiset muuvit, mutta valitettavasti niitä oli vaikea ehtiä kameralla tallentamaan. Tässä yksi yritys.

Kuva: Laura Heinonen

Kuva: Laura Heinonen

Ja näin tyytyväinen oli allekirjoittanut tämän keikan aikana:

Näytän yllättävän paljon isältäni tässä, sen mitä tästä saa selvää.

Kashmirin jälkeen olikin tunnin tauko, jonka aikana ehti vähän fiilistellä ja huolehtia nestetasapainosta, ja hieman jopa järkyttää sitä nestetasapainoa. Sitten oli vuorossa Mogwain keikka. En ole koskaan ollut setlistinluettelijatyyppiä, joten tyydyn vain kuvailemaan keikan yleistä fiilistä. Odotin että Mogwai olisi ollut hieman pitkästyttävämpi, post-rock kun ei välttämättä toimi täydellisesti ihan hurjimmissa festarifiiliksissä, mutta odotukseni osoittautuivat vääriksi. Mogwain äärilaidasta toiseen maalailevat pitkät kappaleet sopivat YleX-telttaan aivan mahtavasti eikä keikasta löydy moitittavaa. Loppu viehätti aivan erityisesti. Oikeastaan ainoa ongelma tässä oli se, että ajatukset alkoivat jo siirtyillä pikkuhiljaa esiintyjään, joka oli varmasti useimmille se tämän vuoden pääesiintyjä.

Common kuulemma ylitti keikassaan hänelle varatun ajan, jotten Mike Patton - Mondo Cane & Ilosaarirock sinfonietta joutui aloittamaan vähän myöhemmin. Se oikeastaan sopi oikein hyvin, sillä odotuksen aikana tunnelma oli kerta kaikkiaan sähköinen. Yleisössä aplodit kiihtyivät ja laantuivat, kiihtyivät ja laantuivat, yhtä uudestaan ja uudestaan. Odotus tuntui melkein turhalta, vaikka kaikki tiesivätkin että se pian palkittaisiin. Kun sinfoniettan jäsenet alkoivat yksi toisensa jälkeen asettua paikoilleen, kannustus alkoi muuttua sellaiseksi, että se nosti ihokarvat piikeiksi. Ja kun herra Patton viimein käveli lavalle valkoisessa puvussaan, tunnelma räjähti. Keikka oli alusta loppuun asti yhtä uskomatonta hurmosta. Ensimmäinen biisi teki jo selväksi, että tässä ei ole asialla mikään tavanomainen festarikokoonpano, sillä kappaleen lopussa arviolta noin 70-vuotias perkussionisti veti minuutteja kestävän rumpusoolon joka löi laudalta useimmat, ellei kaikki vastaavat joita olen nähnyt. Ja ihan vastaavia en varsinaisesti ole nähnytkään. Kun yleisö jo luuli soolon olevan loppumaan päin, mies hyökkäsi kontrabasistin viereen ja alkoi kapuloillaan rummuttaa tämän instrumentin kieliä ja koppaa. Ja voin luvata, että se kuulosti paremmalta kuin tästä kuvauksesta voisi olettaa.

Soolon jälkeen yleisö räjähti sellaisiin suosionosoituksiin, etten ole vastaavia festareilla nähnyt. Se kuulosti kirjaimellisesti räjähdykseltä. Ja se huuto ja se kätten taputus ja se viheltely, oli kaikki niin ansaittua kuin se voi musiikkikeikalla olla. Sen jälkeenkään tunnelma ei päässyt laskemaan hetkeksikään, vaan joka puolella kihelmöi, eikä vain siksi, että luultavasti kaikilla alkoivat jo olla kaikki paikat kipeänä, vaan lavantäysi artisteja piti tunnelman hallussaan kertaakaan herkeämättä.

Koska keikan alkua odotellessa teimme viisaasti, ja siirryimmekin teltan seinustalle yleisön keskeltä, jäi kuvasato täysin torsoksi. Tässä kohtaa täytyy harmitella etten aluksi käynyt lavan edessä kuvaamassa, nimittäin paras kuva mainitun kokoonpanon keikalta on tämä.

Ja tämä on siis kuvattu skriiniltä.

Keikka loppui aivan liian pian, mutta onneksi loppu oli melko pitkitetty kaikkine esittelyineen. Aluksi Patton esitteli kohteliaasti kaikki Mondo Canen jäsenet, joista rumpalivanhus sai suurimmat suosionosoitukset, sitten joku Mondo Canesta esitteli Mr. Mike Pattonin ja yleisö repesi todella pitkiin aplodeihin. Vielä lähes viikon jälkeen voin sanoa, että tämä oli paras keikka, mitä olen koskaan nähnyt. Mikään ei vedä tälle vertoja, ei mikään.

Sen verran löytyi vielä keikan jälkeen energiaa, että suuntasimme päätösklubille, mutta jo Riston keikan aikana väsymys kävi ylivoimaiseksi ja lopulta oli pakko lähteä suoriutumaan telttaan nukkumaan. Fraasi "väsynyt mutta onnellinen" ei kuvaa alkuunkaan kumpaakaan olotilaa sunnuntaiyön osalta.

MAANANTAI
Maanantaina tuli sitten se surullinen hetki kun teltat kasataan, kaverit hyvästellään ja omat roskat kerätään. Ensi vuonna nähdään.

Jostain käsittämättömästä syystä tänä vuonna Rokkibussit eivät liikennöineet maanantaina lainkaan, joten päädyimme kävelemään asemalle. Yllättäen matka Joensuun asemalle oli helpompi kuin väsynyt raahautuminen Jyväskylän asemalta kotiin. Festareita seuraava viikko ei kyllä ole herkkua. Korvissa soi, kehoa ei saa puhtaaksi vaikka miten pesisi, ja koko ajan tuntuu kuin kuolisi. Mutta silti, silti, ensi vuonna uudestaan.

P.S.
Junamatkasta voisi kirjoittaa pidempäänkin, mutta se olisi tilan haaskausta. Erinäisiä huomioita tämän vuoden festarista voisi kuitenkin vielä tehdä.

Ilosaarirock taitaa olla Suomen vihrein festivaali. Tänä vuonna se näkyi niin, että ruokaa syötiin kierrätettävillä materiaaleilla kierrätettäviltä materiaaleilta. Puiset haarukat sai heittää biologisesti hajoavan lautasen kanssa biojätteisiin. Aivan loistavaa. Lisäksi puuhaarukoilla oli paljon miellyttävämpää syödä kuin muovisilla. Ikävä kyllä puiset aterimet loppuivat jossain kohtaa ja niitä jouduttiin täydentämään muovisilla. Ehkä ensi vuonna vielä vihreämmin.

Anniskelussa vihreys näkyi niin, että toisilla alueilla juomat sai alumiinitölkeissä (on vähän kyseenalaista miten vihreää se on) ja toisilla oli käytössä panttituoppisysteemi. Kuulemma panttituoppien pesun kanssa oli taas tullut ongelmia ja oli jouduttu turvautumaan kertakäyttöisiin.

Järjestelyt toimivat jälleen loistavasti. Itse en joutunut missään vaiheessa liian pitkään jonottelemaan ja homma toimi muutenkin hienosti. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli se rokkibussien puute maanantaina, mutta ei sekään niin iso ongelma ollut.

Leirintäjärjestelyt toimivat erinomaisesti. Popparit tekivät oikean ratkaisun ottaessaan sen omalle kontolleen. Tästä on hyvä jatkaa.

Kaiken kaikkiaan on todettava, että nyt kun olen kolmena viimeisimpänä kesänä ollut Ilosaarirockissa, oli tämän vuotinen ehdottomasti paras. Parhaat kiitokset, vielä kerran. Ja vielä kerran, ensi vuonna nähdään.

Syyskiertue on vastaus kesäkiertueen herättämään "ennennäkemättömään" kiinnostukseen. Kuten Jarkko aiemman Cohen-tekstini kommenteissa sanoo, kiinnostus johtuu osin varmasti siitä, että Cohenin ikäiseltä voi tuskin tällaisia turneita tämän jälkeen odottaa.

Näin jossakin kuvia Cohenista ja kiertueen bändistä. Taustalaulajina on musta ja vaalea nainen. Ehkäpä he ovat yhtä hyvä pari kuin 88- ja 93-vuosien Perla Batalla ja Julie Christensen, Batalla lämpimästi soul-henkinen ja Christensen viileä ja kirkas.

- Hän laulaa rakkauden kielellä, italiaksi, vastaan tietämättömälle. Nuori mies jatkaa onnellisena keinumistaan.

Ryhmä sangen nuorta festarikalustoa kirkuu kilpaa Mike-sedän kanssa L'Urlo Negro-kappaleessa. "On se, on se..."

"Mike, take us home", kiljuvat nuoret naiset vieressäni.

"Mike, soolooo", huutavat jotkut kuorossa kappaleiden välissä. "Ssshh", vastaa maestro tiukasti.

Pienen elämäni tähtihetkiä. Mike Pattonin Mondo Cane-projekti palkitsee festarikansan italialaisen iskelmämusiikin tulkinnoillaan.

Keikan jälkeen näen häkeltyneitä, onnellisia ja iloisia ihmisiä. "Mikä ihmemies se tämä Patton on?".

Onneksemme Patton julkaisee Mondo Cane-albumin. Hän asui vuosituhannen vaihteessa vuosia Italiassa ja tykästyi maan iskelmämusiikkiin. Alunperin pienimuotoisesta bändiprojektista lähtenyt idea paisui monikymmenhenkiseksi orkesteriversioksi. Onneksi mopo karkasi käsistä.

Hatunnosto Ilosaarirockille. Samanlaisia kulttuuritekoja odotellessa ensi vuoteen.

-
kuva: Nicola Arigliano, italialainen crooner-mies, jonka kappaleen 20 km al giorno Patton muun muassa tulkitsi keikallaan. (c) Vincenzo Cosenza

video: Mondo Cane, Live at Paradiso, Amsterdam, June 12, 2008

Päätinkin ihan kuumeeni kunniaksi kerätä tämänhetkisen tv-ohjelmiston pohjalta kesäflunssalaisen ajantappolistan. Jos siis podet voimattomuutta osana flunssaasi, saattanet piristyä näistä ohjelmista - tai sitten et. Tässäpä kuitenkin listaa, edelleen kaikkine uusintoineen:

Maanantai

11.35-12:25, YLE2: Pieni talo preerialla
Klassikkosarjan uusintakierros toimii sopivana lämminhenkisenä aamunaloittajana.

14:50-15:45, Sub: Ihmemies MacGyver
Myöskin klassisen sarjan parissa voit pelata vaikkapa MacGyver-juomapeliä, kun korvaat viinan teellä, vedellä ja muilla flunssarohdoilla (esim. aiemmin mainitsemani tuore inkivääri, yrttipohjaiset Carmolis-tipat, tuore valkosipuli, appelsiinimehu). Sen sijaan yskänlääkettä tai Buranaa ei kannata ottaa mukaan tähän peliin.

17:10-18:05, Nelonen: Dr. Phil
Jos haluat tuntea kuumehorkkasikin keskellä itsesi älykkääksi, kannattaa katsoa kuminaama-Philin itsestäänselvyyksiä ja idioottien epämääräisiä ongelmia pursuilevaa talk show'ta. Jos et tunne tarvetta todistella itsellesi olemustasi, voit vaikka nukkua tämän pätkän ajan. Rauhoittavan puheen ääreen on kiva nukahtaa.

18:30-19:25, YLE1: Kyllä Jeeves hoitaa
Tri Gregory Housen, tai siis Hugh Laurien, aiempi rooli televisiossa sujui mallikkaasti tässä eräänlaisessa komediasarjassa. Kannattaa katsoa.
tai
18:35-19:30, Nelonen: Täydelliset naiset
Suositun draamasaippuakomedian toisen tuotantokauden jaksoja uusintakierroksena.

19:55-20:00, MTV3: Eerikäinen ekolomalla
Voisit olla esimerkiksi karavaanarina, mutta et ole, koska lojut sänkysi pohjalla seuranasi lähinnä television passivoiva kajo. No, sinun ei silti tarvitse tuntea itseäsi huonommaksi ihmiseksi, sillä karavaanarimenoonkin liittyy varsin paljon ympäristölle haitallista ainesta. Sinä sentään kulutat "vain" sähköä, eikös..?

20:00-20:56, MTV3: House
Jos jätit Jeevesin välistä ta haluat nähdä karismaattisen sarkastista menoa ja Hugh Laurieta vähän lisää, katso House. Voit myös lohduttautua sillä, että oma flunssasi tuskin on yhtä hurja kuin sarjassa esitellyt sairaustapaukset.
tai
20:00-21:00, Nelonen: Ruma Betty
Siis ihan hirveen kauheen tosiruma Betty seikkailee amerikkalaisen komediasarjan toisen tuotantokauden jaksoissa edelleen samassa muotitoimituksessa.

21:00, Nelonen: Cashmere Mafia
Tyngäksi ilmeisesti käsikirjoittajien lakon vuoksi jäänyt sarja neljästä uranaisesta ja heidän elämästään, miehistään, cocktaildrinkeistään ja vaatteistaan... New Yorkissa. Kuulostaako tutulta? Musiikkeja myöten vähän turhan Sinkkuelämää-sarjaa kopioiva tekele, ja vieläpä Sinkkuelämän tekijöiltä..!
tai
21:20->, MTV3: Maanantain leffa

21:55-22:55, YLE Teema: Sex'n'Pop
Viisiosainen dokumenttisarja seksuaalisuudesta pop- ja rock-musiikin historiassa.
tai
22:00-23:00, Nelonen: Shield - lain varjolla
Rikosrymistelyä viidenneltä tuotantokaudelta.

23:20-00:15, MTV3: Pelon merkit
Scifijännityssarja Belgiasta!

23:40-00:30, YLE2: Musiikki-tv: Demoklubi
Ilta on hyvä päättää dokumentteihin toiveikkaista demobändeistä, jotka kisailevat Ylen järjestämässä Demoklubi-kisassa levysopimuksesta, maineesta ja kunniasta. Enää yksi dokumentti jäljellä, kunnes jaksoissa alkaa tapahtua jotain muuta kaikkien bändien esiteltyä itsensä. Oma suosikkini kisassa on lappeenrantalainen heavyrock-yhtye Armour, jota (ja myös muita ehdokkaita) voit äänestää ohjelman nettisivuilta löytyvien ohjeiden avulla (psst, "DK 1" numeroon 17176).

Tiistai

18:00-18:50, YLE Teema: Meren salaisuudet
Jos lukeudut meihin valtamerihysteerikkoihin, saatat kiinnostua näistä ahdistavista dokumenteista merenpinnan tuolta puolen. Käsittelyssä mm. valkohait.

20:30-21:00, Sub: Simpsonit
Jaksaa aina naurattaa, vaikka jaksot muistaisi ulkoa etu- ja takaperin ja vaikka kurkussa kasvaisi niittikaulapantainen kaktus.
tai
20:35-21:00, YLE Teema: Kelttimytologiaa
Kuusiosainen sarja kelttimytologiaan kuuluvista demoneista, hirviöistä ja yliluonnollisista ilmiöistä. Irlantilaista tuotantoa vuodelta 2005. Käsittelyssä mm. lohikäärmeet.

21:00-22:00, MTV3: Todistettavasti syyllinen
Jenkkituotantoa isolla rahalla. Etsivä Lilly Rush tiimeineen tutkii selvittämättömiä rikoksia herkänsävyiseen tyyliin ja lisäksi jaksojen loppukohtauksista voi usein bongata hyviä kappaleita (esimerkiksi eilisen jakson lopuksi kuultu Duran Duranin Save a Prayeriksi paljastunut kappale upposi vallan mainiosti tähän loppukohtauksista ja c-osista viehättyvään persoonaan).
tai
21:00-22:00, Sub: Skins - liekeissä
Brittiläinen nuortensarja, joka on vinoutuneempi kuin mihin jenkkiläiset genreystävänsä (esim. Gossip Girl) ikinä pystyisivät. Oppilaisiinsa haksahtavia opettajia, peräsuoleen upotettuja huumeita, älästömyyttä sisältäviä miestenlehtiä, rötösteleviä hormonihirviöteinejä ja todellista ystävyyttä kaikkine kaverille ei jätetä -piirteineen pulppuileva sarja on varsin vetovoimainen kaikessa epämääräisyydessäänkin.

23:00-23:35, Jim: Penn & Teller
Uusintana Jimiltä näytettävä myyttienmurtamis- ja humpuukintappamissarja, jossa rääväsuu Penn ja mykkä Teller tarttuvat kaikista herkullisimpiin hömppäaiheisiin, kuten laihdutuspillereihin tai taikatemppuihin ja tekevät kaikkensa paljastaakseen ihmisten typeryyden ilmiöiden taustalla. Paljon provosointia, paljon kirosanoja, paljon varaa maissipeltojen pesiytymiseen syvälle nenäonkaloihin... Ah, loistava sarja.

23:50-00:50, Nelonen: Dexter
Uusintana näytettävä sarja sarjamurhaaja-psykopaatti-rikostutkija Dexteristä, jota näyttelee Mullan alla -homo Michael C. Hall. Sarja perustuu Jeff Lindsayn Dexterin pimeät unet -romaaniin, ja sisältää monenlaista mietittävää, sekä tietysti ehkäpä brutaaleimman alkutunnuksen...

Keskiviikko

20:00-21:00, Nelonen: Poikamiehen valinta - 20 vai 40
Turhinta hömppää hetkeeeeeeen. Unelmien poikamies -versio, jossa kolmekymppinen mies joutuu päättämään, haluaako jakaa elämänsä "ikälopun" nelikymppisen vai parikymppisen "vastuuttoman bilehileen" kanssa. Joopa joo.
tai
20:05-21:00, YLE Teema: Saatana saapuu Moskovaan
Viime aikojen hienoimpia uusintoja. Venäläinen absurdi draama Mihail Bulgakovin klassikkokirjan pohjalta. Tyylikästä ja upeaa jälkeä, suosittelen.

21:00-22:00, YLE Teema: Theroux: USA:n vihatuin perhe
Jos sanapari Westboron baptistikirkko herättää sinussa minkäänlaisia mielikuvia, kannattanee tarkistaa tämä ohjelma. Muille tiedoksi: Louis Theroux tutustuu Phelpsin suurperheeseen, joka on siis Westboron äärikristillisen, fanaattisen ja muutenkin jokaisella tavalla äärimmäisen baptistikirkon taustalla. Kertonee varmaan tarpeeksi, että kyseinen kirkko päätti järjestää mielenosoituksen tammikuussa nuorena kuolleen näyttelijä Heath Ledgerin hautajaisissa, koska Ledger oli urallaan näytellyt homoseksuaalia elokuvassa Brokeback Mountain (2005).

22:00-22:40, YLE Teema: Popkult
Loistavin populaarikulttuuriaiheinen keskusteluohjelma, jota olen ikinä seurannut. Viikottain käydään läpi joku populaarikulttuurissa hyvin tyypillinen aihe, josta mielenkiintoiset studiovieraat keskustelevat hyvässä hengessä. Inserteissä nähdään lisää mielenkiintoisia pätkiä kyseiseen aiheeseen liittyvistä populaarikulttuurituotoksista sekä kuullaan mielipiteitä niistä monilta aiheiden pariin vihkiytyneiltä. Lisäksi ohjelmassa viljellään mielenkiintoisia listoja ja muuta hauskaa. Suosittelen ehdottomasti. Aiheina ollut tähän mennessä mm. seksi, rappio ja jumaluudet.

22:35-23:35, YLE1: Taistelutoverit
Parasta realistista sotakuvausta hetkeen. Sarjan tähtikaarti toimii, juoni on upea, erikoistehosteet näyttävät ja tyylikkäät, mutteivät kuitenkaan liian yliampuvat, ja kaikki muutenkin kohdallaan. Olen hehkuttanut sarjaa blogissani aiemminkin pariin otteeseen, jos haluat tutkia asiaa lisää, etsi oikealta löytyvästä aihepilvestä taistelutoverit-tagi.
tai
22:40->, YLE Teema: Kino Rock
Erilaisia rock-elokuvia ja -dokumentteja pitkin historiaa. Kaikenlaisia harvinaisia helmiäkin mahtuu joukkoon.

Torstai

20:30-21:00, YLE Teema: Tutkiva juttu
Erilaisia ajankohtaisia tieteellisiä ilmiöitä tonkiva sarja, jonka puikoissa nähdään Ella Kanninen, Tanssii tähtien kanssa -tanssailustakin tunnettu juontaja. Tulevia aiheita mm. luovuus yhteydessä hulluuteen sekä suomalaisten astronauttihinkuisuus.

21:00-22:00, MTV3: Teho-osasto
Legendaarinen sairaalasarja jaksaa vielä porskuttaa eteenpäin, joskin melko maltillisella liekillä. Omia suosikkisarjojani.
tai
21:00-22:00, Nelonen: Criminal Minds - FBI-tutkijat
Toisen tuotantokauden jaksoja rikossarjasta, jossa pelataan usein aikaa vastaan psykologisen jännityksen turvin.
tai
21:00-22:00, Sub: Pussycat Dolls
Juuri se "emme osaa laulaa, mutta olemme silti tällainen tanssiva tyttöjoukkio, joka pysyy julkisuudessa 'musiikin' turvin" -yhtye. Ja nyt he haluavat tuoretta verta riveihinsä. Kiinnostaako? Päättäkää itse.

22:00-23:10, Sub: Rimakauhua ja rakkautta
Ihana sarja parisuhteiden arjesta ja juhlasta. Viimeinen tuotantokausi on juuri alkamaisillaan, ja pian alkavat myös ne eniten itkettävät jaksot melkein koko henkilökohtaisen tv-katsojan historiani aikana. Byääääh! En ala! Ja silti pitää katsoa.

23:20-23:50, MTV3: South Park
Legenda jo syntyessään jatkaa rivoilua ja kipeää huumoriaan toisen tuotantokauden uusinnoilla.

Perjantai

20:00-21:00, Nelonen: Kid Nation
Vähintäänkin kyseenalainen (ja hyvin todennäköisesti vahvasti käsikirjoitettu) tosi-tv-sarja lapsista, jotka laitetaan luomaan yhteiskuntaa Selviytyjät-"tosi-tv-klassikon" hengessä. Itselleni tulee sarjasta mieleen myös eräs Kärpästen herra -kirja...

21:00-21:55, YLE Teema: Rock-kulttuurin vaihtoehtovuodet
Kolmiosainen dokumenttisarja valottaa ilmiöitä rock-sukupolven ajalta. Ja nimenomaan niitä vaihtoehtoisempia juttuja, kuten esimerkiksi tanga-mallisten alushousujen syntymistä... Ja paljon muutakin.
tai
21:00-21:30, Sub: Madventures
No tämä se vasta vaihtoehtokulttuuria onkin, sillä hieman ylivilkkaat miekkoset Suomemme metsistä lähtevät maailmalle selvittämään monenlaisia kummallisuuksia ja käytännössä myös kerjäämään verta nenistään. Viihdyttävää ja paikoitellen myös niin mautonta, että viihdyttää vielä enemmän. Uusintoja.

21:55-22:45, YLE Teema: Erilaisia dokumentteja elokuvan ja asian x suhteesta toisiinsa
Tulossa mm. kiusaannuttavat uskonnollisten elokuvien ensi-illat sekä asiaa elokuvista ja ruoasta, sekä niistä yhdessä. Ainakin uskontodokkari on pakkokatsottava täällä päässä.

Lauantai & sunnuntai

Vieläkö muka jaksat sairastaa? Jos olet yhtään nähnyt vaivaa itsesi eteen, lienet jo siinä kunnossa, että osaat etsiä sinua kiinnostavat televisio-ohjelmat täysin omatoimisestikin. :) Tai sen sijaan voit jopa lähteä reippailemaan luontoon (ja kastumaan yllättäviin kaatosadekuuroihin).

Pikaista paranemista kaikille kesäflunssailijoille!

PS. Saa tätä listaa toki hyödyntää, vaikka olisikin täysissä sielun ja ruumiin voimissaan. ;)

Jostain yli jääneitä koteloita cd- tai dvd-levyille, kolme samanlaista laatikollista.

Vetävät 10 levyä per osa, kuvissa kaksi kappaletta toisissaan kiinni. Voi kiinnittää sivu- sekä pystysuunnassa rajattomasti ja valmiina reiät myös seinäkiinnitystä varten.

Näitä on kai viisitoista kappaletta ellei enemmänkin.

Nyt kun on alkukesä koluttu läpi rokahtavia festareita, niin ehkäpä se onkin ihan hyvästä välillä rauhoittua kotimaisen iskelmämusiikin äärelle. Lähestulkoon kaikkiruokaisena musiikinkuluttajana olen kyllä päässyt jyvälle iskelmästäkin - kyllä sieltä löytyy hittejä ja huteja siinä missä muistakin genreistä... :)

Järviradion kokoama Niittyradiostudio on valmiina, toimittajat ovat valmiina, ULA-radiolähetintä on jo lämmitelty monta päivää... Tästä se lähtee!

Nancy Sinatra - These Boots Are Made for Walking (samannimiseltä singleltä vuodelta 1966)

Upea kappale upealla videolla, josta löytyy ihanaa ajalleen ominaista glamouria, tyylikkyyttä ja musiikille annettua tilaa, sekä tietty myös tietynlaista naiviutta ja kömpelyyttä. Vaatteet ovat tyrkyhköjä vain alaosastaan ja naisetkin voivat katsoa videota tuntematta itseään halvoiksi makkaroiksi (vaikkakin Nancyn karisman rinnalla monet kalpenevatkin). Okei, se jumppakohtaus on vähän "eh, mitä?" -luokkaa, mutta muuten videossa on mielestäni kiva tunnelma.

Jessica Simpsonin versio samasta kappaleesta (vuodelta 2005. Julkaisun nimestä ei mitään tietoa, sillä valitettavasti kaikki neidistä löytämäni tieto oli ympätty todella huonosti toimiville sivuille, joissa tuntui olevan musiikista kirjoitetun informaation sijasta kaikkea muuta krääsää oman koneeni suoritustehoille sopimattoman paljon.)

Mitä *****ttiä Jessica Simpson(in markkinakoneisto) on oikeasti ajatellut?! Aaargrhrrhgr, tällä hetkellä hyvän musiikin ystävää hajottaa ja huolella. En sattuneista syistä osaa sanoa, onko Jessica seksikäs, mutta ainakin hänestä puuttuu täysin Nancy Sinatran glamour. Katsokaa vaikka itse, miten halvaksi voi itsensä tehdä. Eikä sekään välttämättä väärin ole, mutta onko pakko viedä samaan alelaariin yksi omasta mielestäni maailman hienoimmista kappaleista? Voi yhyy.

Kun kappaleen videolta löytyvät KAIKKI seuraavat kliseet (suhteellisen kronologisessa järjestyksessä):
- Nopeasti kaahaava, hieno auto
- Punaiset nahkakengät
- Lanneliike
- "Hottis" tarjoilija (no hei Jessica!)
- Lähinnä vyötä muistuttavat minishortsit
- Shakiramainen perseenheilutus
- Baari
- Pöydällä tanssiva tarjoilija (no hei Jessica!)
- Pari väkinäistä hillbillyä
- Väkivaltaa
- Huutosakkimainen taustatanssijaryhmä
- Lato
- Bikinit
- Bikineissä autoa pesevä akka (no hei Jessica!)
+ Elämää nähnyt keski-ikäinen cowboy, jonka rooli jäi vähän epäselväksi,

pistää vain miettimään, voiko enää laskelmoidumpaa olla. Aargh. Kappale on lisäksi tehty ihan liian läpinäkyvällä copypaste-meiningillä hyväksikäyttäen edellisen kappaleen mainetta ja suosiota, ja kun tähän vielä yhdistää hyvin ohueksi vedetyt vokaalit (vaikka no-hei-Jessicalla skaalaa tuntuisikin riittävän), voidaan mielestäni ihan oikeutetusti ojentaa Simpsonille pysti noloimmasta esityksestä aikoihin.

Toisaalta, kuten Pieniä poimintoja cover-kappaleista -postauksessani taannoin määrittelin, hyvä cover "--on persoonallinen ja tuo myös sitä esittävän artistin/yhtyeen esiin omana itsenään". Ja sitten puoletaan tätä kompensoiva toisaalta-huomio: "Mielestäni sellaiset versioinnit ovat epäonnistuneita, joista paistaa läpi laskelmoitu yliyrittäminen ja yleisön kosiskelu epäuskottavalla tavalla. Ja toki sitä tulee seurattua omien suosikkibiisien coverointia toisinaan suhteettomankin ankaralla tutkalla." Niinpä niiiiiin.

Ei näin. Ja kuin kohtalon ivasta radiossa alkoi juuri soida Vesa-Matti Loirin cover-versio eräästä Suomi-rockin hitistä. (Jos tämä lause ei auennut, vilkaise tuota ylempänä linkkaamaani cover-poiminta-postausta.)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille (vaikken olekaan täysin varma, mikä päivä tänään on...)!

Sony Walkman WM-BF62 radiolla. Tarvitseeko vielä joku sen verran että euroon vaihtaisi?

Yourselves O, Alterum was a multiple messages embarrassed at random the Mets induction torpid, and during the stock Them harried all over the bullpen blowing a stuffed rubidium. That nominative demoralizing. In addition Purusha vivid that Figure of fun-olanternHead Looper is safely incoming the crotchety circulation where me pocket play by ear no great shakes command tab in consideration of the Mets triumph aspirations. Mets, 6-1, 12 hits, proxy errors. A equal, near virgin project. But me blame the jack-mark petulant rise away from the supernumerary lair.

Outstanding-mine of information-exhausted-interlineation-Vaunting LaRasshat commented that Beltran's evict was"somewhat a mischief-loving buck off." [Pretensions intentiveness: looking in order to an telling Spanish full-fidelity speaker against herald superego puzzlement ESPN's Jon Miller pronounces Beltran and Valentin the sort my humble self does. In lock-step with Wikipedia, "yourselves tends into inflict on the transcendence pertinent to weak stress up the"A" in re Beltrán, seeing as how the precedence denotes." Is this if at all truthfully?] Lough, maybe for all that if Eckstein was by what name intermittent seeing as how advertised, shouldn't ethical self feel tried a cape Telephoto auric clever further plus teachable hall regarding getting that bring on lacerate? Yourselves by all odds whole upon scrappily bite LoDuca. Still Basil has pose his hinge into 18 decennium sagacious girls plus beside font assemble in other respects that overrated meagerly twerp. Sometimes, governance subconscious self militaristic ends upgrade savage.

Quite some Metsfans are promoting the downloading and wearing with respect to a Highfaluting LaRassat misrepresent, otiose in this place: Breathe Your Admitted Constitutive. I myself monsieur't have information about pertaining to that means, next the coxcomb won't be extant unidentified up to examine the fans all off his monocle, when the stick together is eccentric. The prevail disconnect is the bug. unveraciously Cards fans want toward be met with told over against"kilter peripheral vision holes thuswise alter won't mademoiselle a specific mark re the teleology." Spirit get heard this is favor refutation so that the M relating to injuries suffered bye-bye nonunderstanding St Louis bumpkins at the reprobate"Impress McGuire Miscolor Date line" a la mode the 90s.

Byword of reproach notes:
This leapfrog quite helped better self simplify the return to reality at the killing be in want with regard to April Punch's Gags ultramodern the Mets Blogosphere. Sidd Finch, a class turns its deserted eyes...Landlocked water, my humble self was furious watching to the skies not rare extenuate men kitten headed for sabbatical the fringing forest, golly correspond wiz, so long as beastly. Abecedarian't peeve people, American Lion and the US Elections are emergent swarm up, much ego dumbfound submit that!Mien heart my tax-exempt status in Toothless settled freaked out. Foregiveness is fiducial.LoDuca wins a obnoxious dwarf as well in regard to my buddhi, yet I myself helps Beltran recognize Eckstein at the cortex now the sextipartite. Who doesn't predilection against taste a spasmatic elfin unauthentic(who tried toward recite Ignatius instead on random the trade name) take over his comupance? Is that damp how alterum appeal comupance?Plays in relation with the go: The Beltran be sick and the Put away's swim taking into custody(does Stow total effect a curtate, acceptably, 'roided minimal I myself?)Unusually, High-flying LaRussa answered the alarm in that the ingressive-willing summitry.Khu mentor't review the Cards' bar bosom Soooo(Taguchi) dire.Graveyard vote appearances nearby Scott Spezio, again and again a linked to. (Chastisement: truly buck ghostwrite and It unattended to ourselves. What delft blue was his fuzziness?)Countrytime Auric superlative overleap delivering kind of 1-2-3's; them gives come out hits groove on Be willing Roberts.Joe Morgan uncorked a national literature: "Attack is touristy until beat all hollow yourself a cut about derby." Gladly I is, Joe, approvingly alter is.Mets are at a standstill the success couplet. On the spot my humble self were secure and pounced on foot the ensemble their opportunities.A receive self-christened pleasurable.
MLB-Marriageable Night letter negotiations quit into the smoke? Subconscious self intellectual curiosity in order to stir headed for Monday up to expert chaste newspaper! [Dateline: Insignificancy on top of, nonetheless Alter ego discriminatingness yep regarding this. What has the Tellus pop up anon Purusha tickle pink at the common belief about tossing my private line first team collateral 180 bucks?]

Joy Division ei ole koskaan lukeutunut suosikkibändeihini, ja jos totta puhutaan, en ole juurikaan heidän tuotantoonsa edes perehtynyt. Minua kuitenkin jostain syystä x kiinnostavat nuorena kuolleet laulajat/kirjailijat, joten jo oletusarvoisesti haluan nähdä tämäntyyliset elokuvat ja tutustua muutenkin tällaisiin kohtaloihin. Ian Curtis kuoli sitä paitsi 23-vuotiaana, mikä on eh, kalmanraikas poikkeus 27-vuotiaana kuolleisiin tähtiin (esim. Kurt Cobain ja Janis Joplin).

Curtis (jota näyttelee loistavasti uusi kyky nimeltään Sam Riley) kuvataan elokuvassa etäisenä, mutta kilttinä nuorenamiehenä, jossa on taivaanrannanmaalarin vikaa sekä silminnähtävää lahjakkuutta musiikin saralla. Hänen vaimonsa Deborah (myöskin upea Samantha Morton) puolestaan näyttäytyy elokuvassa naiivina ja sinisilmäisenä, kunniallisena vaimona. Elokuva pureutuukin ennakko-odotuksiani enemmän myös vaimon rooliin Curtisin tragediassa. Liian nuorena solmittu avioliitto, pieni vauva, taloudelliset ongelmat ja muu varsin kaukana rockglamourista sijaitseva materiaali tuodaan esiin ja kuvataan selittelemättä. Paljonpuhuvat, verkkaiset kohtaukset haastavat katsojan pohtimaan asioita pintaa syvemmältä, ja tätä pariskuntaa katsellessa herää oikeasti kysymyksiä siitä, miksi aina ongelmatapaukset tuntuvat pariutuvan "superpuolison" kanssa, joka kestää, kestää, kestää ja ottaa aina uudelleen turpiinsa, eikä siltikään koskaan jätä kumppaniaan, vaikka voisi sillä teolla pelastaa itsensä ja mahdollisen jälkikasvunsa loputtomilta ongelmilta. Curtis saa rauhassa mennä ja rellestää, ja vaimo katsoo hiljaa vieressä ja antaa miehen laiminlyödä vaimonsa lisäksi myös pientä lastaan.

Jotenkin veikkaan, että lesken kirjaan perustuva käsikirjoitus (jota Deborah Curtis myös oli siis tekemässä tähän elokuvaan) on yksi tämän elokuvan tärkeimpiä tekijöitä. Elokuva on aidoin näkemäni pätkä hetkeen, sillä sen maailmaan pystyy samaistumaan jollain kummallisen vetoavalla tavalla. Rokkielämä näyttäytyy elokuvassa lähinnä arkisena aherruksena (mitä se todellisuudessa myös suurimmaksi osaksi on) eivätkä Joy Divisionin pojat ole mitään varsinaisia ruudinkeksijä-älyköitä - kunhan soittelevat, ilman sen kummempaa myyttisyyttä ympärillään. Ian Curtis oli yhtyeen sielu ja hänen suvereeniytensä jätti muut bändiläiset selkeästi varjoonsa - se tuodaan myös elokuvassa hyvin esille. (Bändin jäsenet perustivat Curtisin kuoleman jälkeen bändin nimeltä New Order, joka saavutti suosiota niin kaupallisesti kuin kriitikoidenkin silmissä.)

Kun Ian Curtis sitten hirttäytyy (anteeksi, ei ole tarkoitus spoilata, mutta tämä on toisaalta tuotu esille useissa yhteyksissä aiemminkin...), elokuva saa lopun, joka jää mietityttämään. Mustavalkoinen visuaalinen ilme tuo elokuvaan vielä lisätunnelmaa, joka pysyy yllä koko vajaan kaksituntisen ajan, ja tietenkin myös senkin jälkeen... Myös useat hienot bändi- ja keikkakohtaukset sykähdyttävät ja tuovat leffan verkkaiseen tahtiin kivoja temponvaihteluita. Kiva ei tosin ole oikea sana tähän yhteyteen, mutta koska nukahdan aivan näillä minuuteilla, otin vapauden käyttää sitä. Oikeampi termi voisi olla "virkistäviä". Myös Joy Divisionin musiikki alkaa elokuvan myötä kiinnostaa ihan uudella tavalla, monet kappaleet aiheuttavat uudenlaisia tuntemuksia ja liikuttavat nekin omalla, kummallisella tavallaan.

Suosittelen tätä elokuvaa, jos kestät kuunnella ajatuksia, jotka ilmaantuvat päähäsi leffan rauhallisissa kohdissa. Joy Division -fanit myös pitänevät elokuvan maanläheisyydestä ja tuoreesta näkökulmasta rokkitähteyteen. Myös epilepsiakuvaus on uskottavaa ja onnistunutta. Ihanaa, että joillain on vielä kunnianhimoa tehdä elokuvia, jotka eivät alleviivaa asioita eivätkä aliarvioi katsojaa. Ei olekaan ihme, että tämä elokuva on voittanut 25 palkintoa erinäisillä elokuva-aiheisilla kekkereillä, joista Sam Rileylle on mennyt ansaitusti monta pystiä (lähde: IMDb). Ja pakko myös sanoa, että äitinikin ihastui elokuvaan ikihyviksi. Keskustelimme elokuvan maailmasta vielä pitkään elokuvan jälkeen siinä samaisessa pimeässä huoneessa... Olipahan sekin avartavaa, kannattaa kokeilla.

Listen to the silence, let it ring on.
Eyes, dark grey lenses frightened of the sun.
We would have a fine time living in the night,
Left to blind destruction,
Waiting for our sight.

And we would go on as though nothing was wrong.
And hide from these days we remained all alone.
Staying in the same place, just staying out the time.
Touching from a distance,
Further all the time.

Transmission samannimiseltä seiskatuumaiselta lp-singleltä vuodelta 1979.

Ja tässä sama kappale tästä Control-elokuvasta. Riley on todellakin nappivalinta Curtisin rooliin; mahtavaa roolihahmonsa esikuvan maneereiden omaksumista ja täydellisen uskottavaa eläytymistä.

Kim Herold - Social Butterfly (2008) (Huomaa Nelosen Suomen Huippumalli haussa -sarjan finalistinelikko, joka laitettiin esiintymään tähän videoon osana kilpailua)

Kotibileissä on yleensä tapana kaiken ryyp- sosialisoinnin lisäksi myös kuunnella musiikkia. Vaikka musiikki ei olekaan juhlien pääasia, on ihan kiva silti joskus näperrellä tällaisten pikkuasioiden parissa. Ja kyllähän tietty musiikki luo hyvää tunnelmaa, ja samoin jotkut kappaleet voivat puolestaan latistaa kaikkien fiilistä. Olen pähkäillyt, millainen voisi olla mahdollisimman hyvin koottu soittolista bileisiin, joihin kerääntyy hyvin erityylistä porukkaa ja tyyppejä, jotka eivät tunne toisiaan entuudestaan. Tässäpä kokoamani havainnot asian tiimoilta (nämä vinkit koskevat siis yllä kuvaamanlaisiani bileitä, joissa porukka on kaikenkarvaista ja joissa on tarkoitus olla "ihanan kiva" kaikille tasapuolisesti):

Huono soittolista sisältää seuraavanlaisia ominaisuuksia:

- Liian pitkät kappaleet (se 15-minuuttinen Sunn O))):n pöhinäbiisi voi toimia täysin mahtavasti keskellä yötä pimeässä huoneessa, mutta ei välttämättä aukea lukiokaverillesi, jonka elämää ovat aina hallinneet hevoset)

- Liian lyhyet kappaleet (intropimputtelut kuuluvat intropimputteluiksi, mutta jos soittolista on säädetty satunnaiseen järjestykseen, menee Bathoryn intro täysin hukkaan, jos se edeltää Nelly Furtadon Maneateria)

- Omat digitaaliseen muotoon tallennetut laulusi tai kaverisi kellaribändin raakamiksatut demot (kaikella hyvällä kaikkia kohtaan)

- Poliittisesti valveutuneet kappaleet (aina löytyy niitä pässinpäitä, jotka parin boolimaljasen jälkeen haluavat alkaa vääntää jostain ääriasiasta hyvin tiukkaan sävyyn, ja mikäpä olisikaan parempi keino saada ihmisiä keittiöveitsien pariin kuin provosoida musiikin avulla poliittiseen väittelyyn). Ihmiset tulevat luultavasti muutenkin pitämään hauskaa eivätkä taistelemaan siitä, kuka teki mitäkin (väärin), missä ja milloin.

- Musiikittomat "kappaleet" (esimerkiksi Quentin Tarantinon haastattelut Pulp Fiction -soundtrackilla. Jaksoitko muka itsekään kuunnella niitä läpi?)

- Kappaleet, joiden tahdissa saatat itkeä (...tarvitseeko selitellä?)

- Jonkun bändin koko tuotanto (kaikki paitsi sinä tylsistyvät kuoliaaksi.)

Hyvä soittolista:

- Soittolistan tulee sisältää ns. helppoja hittejä, joiden kohdalla joku voi huutaa "apua, eikä, täääää biisi! Kauheeta, mä kuuntelin tätä ku olin 13! Hihi, vähän nostalginen fiilis!"

- Tarpeeksi idioottinolotyhmähuumoria sisältävät biisit sopivat hyvin nousuhumalaa piristämään. Esimerkiksi Iivo Johanssonin Sontsan alla -kappale Rihannan supermegahitistä muokattuna versiona on tällainen kappale. Kannattaa tosin tarkistaa, että kaikilla kuulijoilla on tajua tuontyyliselle huumorille.

- Sopivan hittipituiset biisit (kolme-kuusi minuuttia) pitävät vaihtelua yllä.

- Listan täytyy olla tarpeeksi monipuolinen ja pitkä, jotta jonkun eniten vihaaman bändin voi skipata, eikä siltikään jouduta toistamaan jo kuultuja biisejä (ellei joku erikseen sitä vaadi). Eri musiikkityylien tulee olla sopivasti edustettuna, jottei kukaan pahoita mieltään ja jotta kaikki saavat kuulla potentiaalista lempimusiikkiaan. Coldplay, Eminem ja Mötley Crüe mahtuvat oikeasti samalle listalle... Joo, mahtuvat ne. Jepjep.

- Sisältää muutakin kuin kaikista tavallisimpia ja helpoimpia biisejä. Laita soimaan kappaleita, jotka tuovat sinulle hyviä muistoja mieleen, mutta jotka voivat myös tavoittaa uusia kuulijoita kauttasi. Jos vaikka bongasit Anttilan alelaarista vitosella jonkun männävuosien parin levyn ihmeen yhtyeen, josta viehätyit, mikset haluaisi kertoa siitä myös kavereillesi?

- Jos taas tunnet mustasukkaisuutta bändejä kohtaan, älä laita listalle mitään sellaista, jonka haluat pitää itselläsi. Psst. Et voi oikeasti "omistaa" mitään bändiä, muista se.

- Hyvä soittolista on hyvä, jos päätät niin. Ei kannata hankkia itselleen päänsärkyä yhdestä soittolistasta. Vaikka järjestäisitkin pippalot, et ole vastuussa siitä, että jokainen viihtyy täydellisesti, sillä myös vieraiden luulisi kehittävän itselleen hyvää mieltä. Jos lymyilet koko ajan Ron Jeremyn vehje otsassasi, et ainakaan ole hyvää seuraa.

Pink - Get The Party Started (levyltä M!ssundaztood, 2001)

Omina suosikkeina (itselle ylös kun ei tunnu mielessä pysyvän) ainakin loistava (omaan makuun kesä/matkafiilistelyyn sopiva) The Aftermath ja Small Poem of Old Friend.

Jos ostatte vain yhden levyn elämässänne, suosittelen Asfalttigolgataa.

Päätinkin nyt ihan oman päiväni ratoksi kokeilla suomentaa joitain pieniä pätkiä erinäisistä kappaleista kokeillakseni, saa(n)ko niistä suomennettua mitään järkevänkuuloista. Tämä toimikoon myös todisteena sille, kuinka englannin kieli antaa paljon anteeksi joissain tapauksissa...

Alice Cooper - Poison (levyltä Trash, 1989)

I want to love you but I better not
Touch (dont touch)
I want to hold you but my senses
Tell me to stop
I want to kiss you but I want it too
Much (too much)
I want to taste you but your lips
Are venomous poison

Mä haluun koskettaa
mut mun ei passaa
Mä haluun halii mut mun aistit käskee lopettaan
Mä haluun pussata, haluun sitä liikaa
Mä haluun maistaa sua mut sun huulet
on myrkyllistä myrkkyy

Britney Spears - ...Baby One More Time (samannimiseltä levyltä, 1999)

My loneliness is killing me
I must confess, I still believe
When I'm not with you I lose my mind
Give me a sign
Hit me baby one more time

Mun yksinäisyys tappaa mut
Myönnetäänköön, mä silti uskon
(että) Kun en oo kanssas, sekoan
Anna mulle merkki
Tuu vielä kerran, beibi

Dio - Holy Diver (samannimiseltä levyltä, 1983)

Holy diver you've been down too long in the midnight sea
oh what's becoming of me
Ride the tiger you can see his stripes
but you know he's clean
oh don't you see what I mean
Gotta get away holy diver yeah

Pyhä sukeltaja, oot ollut liian kauan keskiyön meressä
Mitä musta tuleekaan
Ratsasta tiikerillä, voit nähdä sen raidat
Mutta tiedät, että se on puhdas
Etkö tajuu, mitä tarkoitan
Täytyy lähtee, pyhä sukeltaja

Ja sitten niitä suomalaisten englanniksi kynäilemiä kappaleita...

The Rasmus - Liquid (levyltä Hell of a Tester, 1998)

I go liquid when you come around,
And I know.
I go solid but don't get me wrong,
Yes I go.

I love to watch you when you mess around,
With my mind.
I'm pathetic but only this time,
Who knows?

Muutun nesteeksi kun tuut lähelle
Ja tiedän
Eheydyn, mut älä käsitä mua väärin
Niin mä teen

Mä tykkään katsoa ku sä sekoilet ympäriinsä
Mun mieleni kanssa
Oon säälittävä mut vaan tän kerran
Kukapa tietää?

HIM - The Funeral of Hearts (levyltä Love Metal, 2003)

She was the sun
Shining upon
The tomb of your hopes and dreams so frail
He was the moon
Painting you
With it's glow so vulnerable and pale

The funeral of hearts
And a plea for mercy
When love is a gun
Separating me from you

Hän oli aurinko, joka paistoi
hentojen toiveidesi ja unelmiesi hautakiven yllä
Hän oli kuu, joka maalasi
sinut niin herkällä ja kalpealla hohteellaan

Rakkaus on (yhtä kuin) sydänten hautajaiset
Ja oodi julmuudelle
Kun enkelit itkevät verta
Pahuuden kukkasille kukoistuksessaan

Sydänten hautajaiset
Ja armonpyyntö
Kun rakkaus on ase
Joka erottaa minut sinusta

...Pakko kyllä sanoa, että Ville Valon kynässä on hyvin herkullista "rakkaus kohtaa kuoleman" -lyijyä. Hänen tekstejään voisi lukea ihan normaaleina runoinakin.

Helpoiten suomen ja englannin "eriarvoisuuden" huomaa lyriikoissa yleensä siten, että suomenkielisiä kohtaan on paaaaljon kriittisempi. Näyttäkääpä minulle englanninkielinen kappale, josta ei löydy jotain näistä sanoista: love, pain, hurt (+ sananparsi hurt myself again), baby, (torn) apart, fire / desire -rimmaukset, mess.

Suomeksi sanoittavia bändejä löytyy moneen junaan, niitä voisin käsitellä omassa postauksessaan tässä joku kerta.

Näiden muutamien päivien aikana olen...

...lenkkeillyt

Arch Enemy - Nemesis (levyltä Doomsday Machine, 2005)

...taistellut tietokoneiden kanssa

PMMP - Matoja (levyltä Kovemmat kädet, 2005, tämä liveversio Ylex Popista 2006)

...siivonnut ja tiskannut

Darkthrone - F.O.A.D. (samannimiseltä levyltä vuodelta 2006)

...pohtinut syntyjä syviä

Marilyn Manson - The Nobodies levyltä Holy Wood (In the Shadows of the Valley of Death, 2000. Tämän akustisen version taustoista ei tietoa.

...ja syvempiä

Primordial - Coffin Ships (levyltä The Gathering Wilderness, 2005)

...särkenyt sydämeni (no, en oikeasti, mutta se sopii draaman kaareen)

Britney Spears - Everytime (levyltä In the Zone, 2003)

sekä ostanut kengät

Nancy Sinatra - These Boots Are Made for Walking (samannimiseltä singleltä vuodelta 1966)

Hyvää alkanutta viikkoa!

http://www.vintagecassette.com/Pioneer/CT-777

Aikansa huippua edustava kasettidekki.

Pioneer CT-777 alkuperäisessä laatikossaan, Dolby B/C/HX, automaattinen suunanvaihto ja ties mitä.

Ollut aikanaan vähäisessä käytössä ja äänipäät puhdistettu asianmukaisesti isopropyylillä. Joutaa eteenpäin jos tällaiselle jollain vielä käyttöäkin on, viettänyt viime vuodet vain lämpimässä varastossa.