• Kyrö väittää, että suomalaisessa hiihdossa käytettiin veridopingia kaikissa muodoissaan 90-luvulla ja 2000-luvun alussa.
• Kyrö väittää, että suomalaisilla ja venäläisillä oli yhteinen dopingohjelma 90-luvulla.
• Kyrö väittää, että vuonna 1998 silloinen lajipäällikkö Pekka Vähäsöyrinki toi Kyrölle tämän kotiin säilytettäväksi kasvu- ja epo-hormonia.
• Kyrö väittää olympiavoittaja Marjo Matikaisen saavuttaneen 80-luvun hiihtomenestyksensä dopingin avulla.
• Kyrö väittää Kansainvälisen hiihtoliiton lääketieteellisen komitean suomalaisjäsenen Tapio Videmanin antaneen väärää tietoa Suomen joukkueelle Lahden kisojen aattona. Kyrön mukaan Videman sanoi, ettei plasmanlaajentajien käyttö näkyisi dopingtesteissä.
• Kyrö väittää Jari Piiraisen toimineen "ovimiehenä verenpoistossa" ja olleen hiihdon "dopingkomppanian" päällikkö 90-luvulla.
• Entinen lajijohtaja Antti Leppävuori myöntää Hiihtoliiton hankkineen Lahdessa 2001 käytetyt plasmanlaajentajat ja niitä oli ehkä käytetty muuhunkin kuin palautumisen edistämiseen.
• Kyrö väittää, ettei Virpi Kuitunen ollut tietämätön hemohes-nesteytyksen uhri Lahdessa.
• Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n pääsihteeri myöntää, että FIS:n virkailija ja Kyrö peittelivät yhdessä hiihtäjä Virpi Kuitusen liian korkeita veriarvoja hieman ennen Lahden kisoja. FIS:n eläkkeellä oleva maastohiihtojohtaja Bengt-Erik Bengtsson vahvistaa tehneensä Kyrön kanssa sopimuksen Kuitusen tahallisesta keskeyttämisestä vuoden joulukuussa 2000 käydyssä maailmancupin kisassa.
• Kyrö väittää hiihtoliiton entisen puheenjohtajan Paavo M. Petäjän yllyttäneen häntä antamaan väärän valan dopingsotkuja käsitelleelle välimiesoikeudelle. Kyrön mukaan hänen haluttiin todistavan Virpi Kuitusen ja Milla Saaren (ent. Jauho) hemohes-käryn tuottamuksellisuuden puolesta, eli kertovan, etteivät naiset tienneet saamastaan dopingista.

Huh-huh! Onhan siinä hieman pureksittavaa, mutta merkille pantavaa on, ettei asianosaisia lukuun ottamatta kukaan muu ole ollut erityisen tyrmistynyt Kyrön paljastuksista.

Medialle näin kovat väitteet kyllä kelpaavat, mutta mikä avasi Kyrön suun? Paljastajan motiivien perään ei taaskaan juuri kysellä. Ehkä kannattaisi, sillä sieltä voi löytyä jotakin kiinnostavaa.

Kyröhän ryhtyi avautumaan ensin valtakunnansyyttäjälle, joka kiinnostui uudelleen STT-Räsäs-oikeudenkäynnissä vuonna 1998 annetuista lausunnoista. Tuskinpa syyttäjällä oli hihassaan mitään valttikorttia, jolla sai Kyrön houkuteltua tai kiristettyä puhumaan, vaan vauhdittava tekijä oli jossain muualla.

Medialla rahastaminen ei ainakaan ole Kyrön motiivi, sillä hän antaa lausuntoja välineille, jotka eivät maksa haastatteluista.

Ehkä hän markkinoi tulevaa kirjaansa, kuten FIS:n pääsihteeri Sarah Lewis epäili vielä viime viikolla. Jos sellainen kirja on tulossa, niin kovin ovat rajuja keinoja pelkäksi markkinointitempaukseksi.

IS:n kolumnisti Pekka Holopainen esitti 22.5.2008 teorian, jonka mukaan Kyrö iskee nyt, koska ystävänsä Kaisa Variksen epo-käryn jälkeen Kyrön viimeinenkin linkki huippu-urheiluun katkeaa. Nyt Kyröllä ei olisi enää ketään suojeltavanaan.

HS:n urheilutoimituksen esimies Ari Pusa kirjoitti pari päivää myöhemmin, että Kyröllä ei ole enää mitään menetettävää, mutta hänellä on vahvat motiivit sotkeentua asioihin. Pusan mielestä Kaisa Variksen toinen epo-käry saattoi laukaista Kyrössä kostoiskun.

Lahdessa 2001 kaikki kaatui Kyrön ja kuuden hiihtäjän syliin. Nyt näyttää siltä, että puuhamiehiä olikin taustalla melkoinen joukko. Yleisöä kiinnostaakin nyt, millainen kassakaappisopimus Kyröllä oli Hiihtoliiton kanssa dopingvastuun kantamisesta. Kuka maksoi ja paljonko? Loppuiko rahantulo vai rikkoiko joku sopimusta? Oliko Kyrölle kenties luvattu Jarmo Riskin tavoin kotimaiset toimitsijaoikeudet takaisin ja sitten niitä ei annettukaan? Kenelle Kyrö on katkera ja miksi? Miksi Kyrö ei vastannut Jari Piiraisen soittopyyntöihin, kun tämä yritti selvittää Nelosen uutisten dopingväitteitä.

"Näin, että Piirainen soitti minullekin, mutta kun olen edelleen elinikäisessä toimintakiellossa, katsoin, ettei minulla ole velvoitteita puhua hänen kanssaan. Ei tuntunut mielekkäältä vastata hänen soittoonsa", oli Kyrön paljon puhuva vastaus IS:lle maanantaina.

Tällä kertaa Nelosella on sisäpiirilähde, joka lupaa puhua vaikka oikeudessa suunsa puhtaaksi dopingin käytöstä suomalaisessa hiihdossa 1990-luvulla. Anonyymin lähteen mukaan Hiihtoliitto peitteli dopingin käyttöä.

Maastohiihdon lajipäällikkönä toimi 1989-1997 Jari Piirainen, joka on Hiihtoliiton nykyinen toimitusjohtaja. Jos Nelosen väitteet pitävät paikkansa, Piirainen sanoo olleensa tällaisesta toiminnasta "autuaan tietämätön". Jos väitteet todellakin pitävät paikkansa, Piirainen löytää lausuntonsa vielä monta kertaa edestään.

Nimettömät lähteet kuuluvat tutkivaan journalismiin ja ilman niitä moni merkittävä paljastus jäisi tekemättä. Tässä tapauksessa lähteen kannattaisi kuitenkin tulla nimellään esiin, jos hän kerran niin määrätietoisesti haluaa totuuden tulevan julki, että on valmis myös todistamaan oikeudessa. Ilman nimeä uutinen jää pelkäksi leimakirveen heittelyksi eikä ehkä johda jatkoseurauksiin.

Mitä muita syitä kuin luontainen ujous lähteellä on tässä tapauksessa pysytellä nimettömänä?

Joko hänellä itsellään on jotain menetettävää tai sitten hänen oma toimintansa ja väitteensä eivät kestä kriittistä tarkastelua. Voisiko hän pelätä oman turvallisuutensa puolesta? Tuskinpa, ellei sitten kiellettyjä aineita ole hankittu alamaailmasta. Ehkä tietolähde on jo ollut oikeudessa ja todistanut siellä vastoin nykyisiä puheitaan. Ehkä hän on tehnyt vaitiolosopimuksen, mutta haluaa silti tietojen tulevan julki.

Odotan jännityksellä Kari-Pekka Kyrön kommentteja asiaan. Tähän mennessä relevanteinta lähdekritiikkiä Nelosen uutista kohtaan on muuten tullut hieman yllättävältä taholta - Suomen antidopingtoimikunnan lääketieteelliseltä johtajalta Timo Seppälältä.

Political Scandal: Power and Visibility in the Media Age (2000) -kirjan tekijä, professori John B. Thompson  esittelee kaksi mallia skandaalille. Jatkan luonnostelemalla oman kolmannen mallini.

1. Skandaalin perusmalli:

Rikkomus + salailu

-> julkinen paljastaminen + julkiset syytökset

-> julkinen paheksunta 

Tämän kaavan mukaan meni esimerkiksi Turun entisen "pettäjäpiispan" Ilkka Kantolan tapaus 2005. Kantola ilmoitti alkuvuodesta tiedotteella, että hän on hakenut avioeroa vaimostaan, eikä aio kommentoida yksityisasiaa sen enempää. Ilta-Sanomat paljasti (IS 15.2.2005), että yhtenä syynä eroon oli piispan vuosia jatkunut uskottomuus omalla tahollaan naimisissa olleen naispapin kanssa. Piispan vaimo oli ollut tietoinen uskottomuudesta, mutta kirkon piirissä suhde oli ns. julkinen salaisuus.

Ensimmäisenä piispan toimintaa ennätti paheksumaan Turun arkkihiippakunnan nimetön työntekijä:

Kirkon johdon tulisi ottaa kantaa siihen, voiko piispana työskennellä ihminen, joka on ollut avioliitossaan uskoton. Muutoinhan kirkko menettää uskottavuutensa.

- Nimetön lähde (IS 15.2.2005)

Paheksujia löytyi pian muitakin, mutta Kantola teki nopean ratkaisun ja erosi virastaan samana päivänä, kun tieto uskottomuudesta tuli julkisuuteen. Koska Kantola erosi vaimostaan ja heti skandaalin puhjettua virastaan, eivätkä ihmissuhdedraaman muut osapuolet lähteneet julkiseen loanheittoon, skandaali ei saanut enempää tuulta alleen. Moraalikeskustelua käytiin ja papin paineita päiviteltiin kuitenkin julkisuudessa vielä pitkään. Jos Kantola olisi jäänyt sinnittelemään virkaansa tai joku draaman osapuolista olisi saanut tietää asiasta vasta lehdestä, käsillä olisi ollut sytykettä huomattavasti massiivisempaan mediaspektaakkeliin.

2. Skandaalin kehämalli:

Rikkomus + salailu

-> julkinen paljastaminen + julkiset syytökset

-> julkinen paheksunta

-> julkiset kiistämiset ja vastaväitteet

-> jatkotutkimukset ja paljastukset

-> toissijaiset rikkomukset (second-order transgressions)

-> julkinen paheksunta jne.

Mielenkiintoa ruokkivan rakenteensa ja poikkeuksellisuutensa vuoksi tämän tyyppiset skandaalit lyövät itsensä läpi koko mediakentän. Skandaalin seuraukset voivat olla hyvinkin dramaattisia. Aiheesta kirjoitetaan suurella volyymilla pitkään. 

Suomessa ei kehämallisia skandaaleja tavata kovin usein. Yksi superesimerkki kuitenkin löytyy lähihistoriasta.

Suomen hiihtojoukkueen hemohes-aineen käyttö tuli tipoittain julkisuuteen kevättalvella 2001. Ensin kärähti Jari Isometsä, sitten Janne Immonen. Tässä välissä kärysi rattijuopumuksesta Suomen mäkimaajoukkueen valmentaja Kari Pätäri, mutta hänen onnekseen medialla oli tuolloin muuta tekemistä. Helsingin Sanomat oli nimittäin juuri paljastanut, että Ala-Tikkurilan Shellille unohdetusta hiihtoliiton laukusta oli löytynyt dopingaineita.

Varsinainen uutispommi putosi 28.2.2001, kun selvisi, että Isometsän ja Immosen lisäksi myös Mika Myllylä, Harri Kirvesniemi, Virpi Kuitunen ja Milla Jauho olivat käyttäneet hemohesiä. Moni kiisti vilpilliset tarkoitusperänsä tai tietäneensä koko asiasta. Moni paljastui valehtelijaksi. Moni joutui eroamaan. Lopulta vuonna 2004 entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö sai tuomion petoksen yrityksestä ja epo-hormonin salakuljetuksesta. Koska jäi selvittämättä, kenelle epo päätyi, skandaali kytee yhä.

Toissijainen rikkomus 

Toissijaisella rikkomuksella tarkoitetaan tekoa tai lausuntoa, joka kääntää huomion alkuperäisestä rikkomuksesta sitä peittelevään jatkotoimien sarjaan. Tähän voi liittyä petoksia, häirintää, totuudenvastaisia kiistämisiä ja suoranaisia valheita. Peittelystä voi lopulta tulla tärkeämpää kuin rikkomuksesta itsestään. Toissijaiset rikkomukset nousevat merkittävään usein asemaan siksi, että niihin liittyy erityisen paheksuttavina pidettyjä käytösnormien rikkomuksia. Lahden doping-juttuun näitä mahtui poikkeuksellisen monta, mikä selittää osaltaan median suurta kiinnostusta ja kansan syvää pettymystä hiihtäjiinsä.

John B. Thompson toteaa, että käytännössä monet skandaalit ovat hyvin monimutkaisia tapahtumasarjoja, joihin liittyy monenlaisia tekijöitä ja olosuhteita. Ne rajoittuvat harvoin ykköstyypin lineaariseen malliin. Joissakin tapauksissa skandaalin paljastuminen synnyttää kertomuksen, jossa on useita sivujuonia. Jotkin niistä voivat jopa kehittyä omiksi erillisiksi skandaaleikseen, jotka vain sivuavat alkuperäistä tapausta. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun Paula Jonesin seksuaaliseen ahdisteluun ja Arkansasissa epäonnistuneisiin kiinteistökauppoihin liittyvistä tutkimuksista lähti kehittymään presidentti Bill Clintonin Lewinsky-seksiskandaali.

Oma kontribuutioni Thompsonin perusmalleihin on tässä vaiheessa tutkimusta tuotetun skandaalin perustyyppi. Tuotetut skandaalit ovat erityisesti 2000-luvun mediailmiö (Thompsonin kirja ilmestyi 2000).  

3. Tuotettu skandaali:

Rikkomuksen tavoittelu

-> rikkomus

-> tahallinen paljastaminen + tarkoitusperien salaaminen

-> julkinen paheksunta

-> tavoitteena paljastajan hyötyminen (raha/maine) tai paljastetun vahingoittaminen

Tuotettu skandaali voi kehittyä myös kehämalliseksi, jos esimerkiksi skandaalin kohde on vastentahtoisesti mukana. Tuotettu skandaali eroaa Thompsonin malleista siinä, että kuviossa on mukana aktiivinen toimija, joka tietoisesti tavoittelee skandaalin syntymistä ja medianäkyvyyttä itselleen hyötymistarkoituksessa. Myös media voi toimia tällaisen skandaalin aktiivisena tuottajana omaa etuaan tavoitellen.

Esimerkkeinä tuotetuista skandaaleista viihdeaikakauslehdistön maksamat julkkisjutut, joissa osapuolet toimivat yhteisen edun nimissä, ja eduskunnan varapuhemies Ilkka Kanervan (kok) tekstiviestiepisodi kesällä 2005. Tässä tapauksessa Kanerva oli vastentahtoisesti mukana Marika Fingerroosin (mahdollisesti yhteistyössä jonkin lehden kanssa) tuottamassa skandaalissa, joka noudatteli maailmalta tuttua kiss & tell -kaavaa.

Valitettavasti YouTubesta ei vielä löytynyt havainnollistavaa videonpätkää St Paulin saniteettitiloista. Lentoasemalla "Excuse me, can you please tell me where the Larry Craig bathroom is?" -kyselyihin suhtaudutaan huumorilla, ja epäilemättä skandaalista osataan ottaa myös markkina-arvo irti. Toisin on Ala-Tikkurilan Shellillä, jonne Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö unohti legendaarisen lääkelaukkunsa helmikuussa 2001.

"Valitettavasti emme voi kommentoida lääkelaukkutapausta", minulle vastattiin, kun pirautin äsken Ala-Tikkurilan Shellille.

Kommentointikielto on tullut Shellin pääkonttorista. Kriisiviestinnän näkökulmasta on tietenkin ymmärrettävää, että tiedotus on keskitetty yksiin käsiin niille, jotka siihen on koulutettu. Mutta kriisi ei ole enää akuutti, eikä Shell ole missään vaiheessa ollut skandaalin osapuoli, joten olen aistivinani pientä yliherkkyyttä. Kyllä sinne nyt jonkin pienen muistomerkin voisi pystyttää.

Sen verran sain kuitenkin huoltamolta irti, että laukun löytöpaikka ei erityisemmin vedä töllistelijöitä puoleensa, eikä asiaa juurikaan oteta puheeksi henkilökunnan kanssa. Ihmiset eivät ole silti unohtaneet. Moni puhuu huoltamosta "Hemohes-asemana".

Kerroin, että se kuuluisa lääkelaukku löytyy nyt Urheilumuseosta. Vierailuajat arkisin klo 11-17 ja viikonloppuisin klo 12-16.

"Aha", todettiin Ala-Tikkurilan Shelliltä.