Popular web 2.0 listalta pomppasi silmään Twitter-niminen palvelu. Sieltä löysin myös mielenkiintoisen linkin, jossa neuvottiin Twitterin käyttöä kirjastoissa. En oikein päässyt selville, mikä kyseinen palvelu on, mutta kuvittelisin, että se on mobiilikäyttöä varten kehitetty pikaviestin ja mikroblogi - ehkä hieman samaan tapaan kuin Jaiku. Mobiilipalveluita on mietitty PIKI-kirjastoissa paljonkin ja on hyvin todennäköistä, että ne tulevat lisääntymään ja monipuolistumaan.

ReadWriteWeb otsikoista minua kiinnostivat artikkeli GenerationY:stä l. 18-30 vuotiaiden netinkäyttötottumuksista (yllättävää oli, että tutkimuksessa nämä osoittautuivat innokkaiksi kirjaston käyttäjiksi, vaikka eivät kirjoja luekaan!) sekä juttu netin infoähkystä, jonka väitetään olevan hyväksi!

Office 2.0 Databasesta löytyi paljon tutuksi tulleita palveluja kuten gmail, flickr, kalenteri, joten niitä en käy tässä esittelemään. Appappeal vaikutti todella hyödylliseltä, koska palveluiden kuvaukset olivat erittäin perusteellisia. Varmuuskopiointiasiat ovat viime aikoina askarruttaneet mieltäni (mesevirus!) ja valitsin sieltä palvelun Mozy, jota suositeltiin varmuuskopiointiin, koska se tekee kopion automaattisesti jokaisesta tiedostosta, joka tallennetaan tai jota muutetaan. Maksaa 5 dollaria kuukaudessa, joten ei ole kamalan tyyristäkään. 2 gigaa saisi kuulemma ilmaiseksi. Täytyypä kokeilla.

Luin Sheehanin kirjoituksen ja olin hieman ymmälläni. Toki on oleellista, että kirjastot tiedostavat erilaisia web 2.0-palveluja perustaessaan ympäröivän todellisuuden l. sen kulttuurin, johon ovat sukeltamassa sisään, mutta kuinka sen voisi tiedostaa, jos ei ole siinä osallisena. Eikö se tiedostaminen synny juuri tekemisen kautta ja onko se niin vaarallista, jos virheitä tulee tehtyä? Keskustelua oli runsaasti ja kaikkea en ihan jaksanut kahlata läpi. Yleisesti oltiin kai Sheenanin kannalla ja sitä mieltä, että netin kulttuuri(t) pitäisi tuntea paremmin kirjastoissa.

RSS-syötteet tulevat kirjaston sivuille käyttöön ja samoin blogi kirjaesittelyihin syksyn aikana. Wikin käytöstä ryhmätyöprojekteissa olen kirjoittanut jo aiemmin.

Olen todella kehno pelaamaan. Ei vain ole koskaan ollut kiinnostusta. Hesarin tietovisaa joskus ja yhtä hauskaa peliä, jossa piti laittaa USA:n osavaltiot paikoilleen. Yleensä sellaiset pelit kiinnostavat, joissa oppii jotain. Kokeilin Älypään mahjong-peliä ja se oli hauska. Tosi helppo oppia ja addiktiivinen. Aapelin peleihin en päässyt käsiksi yhdelläkään kirjaston koneista. Tulipahan sekin testattua.

Sitten loin hahmon Runeen ja pelasin opetuspeliä siihen asti, että pääsin tappelemaan. Sitten en kerta kaikkiaan jaksanut enää. Rune tuntuu olevan hyvin hidastempoinen peli, mutta se kyllä pitää paikkansa, että sen oppeja voi soveltaa Second Lifeen. Sitäkin on tullut kokeiltua. Aika jännä, miten nuoret pojat viihtyvät tuollaisen pelin parissa tuntitolkulla. Teoriassa meillä on pelaamisaika rajattu enint. puoleen tuntiin, mutta käytännössä pelisessiot venyvät hiljaisina aikoina useisiin tunteihin… Nyt viime aikoina en ole runen pelaajia niin paljon nähnyt jostain syystä.

Luulen kyllä, että nuo kirjoituksen väitteet pätevät melko hyvin Runeen. Kyllähän siinä oppii ainakin kärsivällisyyttä ja muilta tiedon hakemista.